Luo hiljaisesta tiedosta yhteistä pääomaa  

Olemassa olevan hiljaisen tiedon valjastaminen on todennäköisesti organisaatiosi suurin käyttämätön voimavara. Kun ihmisten kokemukseen ja osaamiseen perustuvat arjen ratkaisut ja innovaatiot saadaan jalkautettua laajasti työntekijöiden keskuuteen, koko organisaatio vahvistaa suorituskykyään ja kykenee vastaamaan ketterämmin tuleviin haasteisiin. Kuinka monta kriittistä käytännön vinkkiä jää organisaatiossasi jakamatta? 

Tämä käyttämätön potentiaali on usein piilossa, sillä organisaatioiden toiminta nojaa yllättävän usein epäviralliseen osaamiseen ja kokemuksiin, jotka eivät näy prosessikaavioissa tai kirjallisissa ohjeissa. Tätä piilevää osaamista kutsutaan hiljaiseksi tiedoksi. Sen kerääminen ja jakaminen on keskeistä, jos organisaatio haluaa varmistaa toimintansa jatkuvuuden, kehittää uusia ideoita ja välttää riskit, joita syntyy muutaman avainhenkilön tietojen varassa olemisesta. 

Mitä on hiljainen tieto? 

Hiljainen tieto on usein henkilökohtaista ja kokemuksellista: se muodostuu ajan myötä, osittain huomaamatta. Se voi olla esimerkiksi: Työntekijän ”selkäytimestä” tuleva kyky ratkaista ongelmia. Asiakkaiden, tuotteiden, laitteiden tai prosessien syvällinen tuntemus, jota ei ole koskaan kirjoitettu ylös tai vuosien varrella kertyneitä hyviä käytäntöjä ja optimointiosaamista.  

Miksi hiljainen tieto on arvokasta? 

  • Säästöt ja tehokkuus: Kun työntekijöiden arkiset, mutta elintärkeät näkemykset ja ratkaisut tallennetaan yhteiseen käyttöön, perehdytys nopeutuu ja virheet vähenevät. Tieto on helposti kaikkien saatavilla. 
  • Riskienhallinta: Yksittäisten avainhenkilöiden katoaminen esimerkiksi työpaikan vaihdon tai eläkkeelle siirtymisen vuoksi ei enää vaaranna toiminnan jatkuvuutta. Organisaatio säilyttää kriittisen tietopääomansa, kun osaaminen on tallennettu ja jaettu. 
  • Oppiminen ja innovaatiot: Hiljaisen tiedon jakaminen  vahvistaa organisaation yhteistä oppimista ja innovaatiokykyä, sillä se nostaa esiin tuoreita ideoita ja oivalluksia, joita ei löydy käsikirjoista tai prosessimanuaaleista. Piilevän osaamisen näkyväksi tekeminen ja sen tuominen yhteiseen käyttöön voi olla keskeinen tekijä uusissa innovaatioissa (Nonaka & Takeuchi, 2021) SECI-malli 
  • Työhyvinvointi: Kun henkilöstöllä on matala kynnys hyödyntää kokemuspohjaista tietoa ja jakaa sitä avoimesti, syntyy psykologista turvallisuutta (Zhou, Li & Song, 2022). Työntekijät kokevat, että heidän kokemuksiaan ja osaamistaan arvostetaan, mikä tukee motivaatiota ja yhteisöllisyyttä. 

Tekoälyavatar on ratkaisu hiljaisen tiedon hyödyntämiseen 

Tekoälyavatarin hiljainen tieto muuntuu organisaatiosi menestystekijäksi. Käyttöönottoprosessissa vankkumaton kokemus ja osaaminen kerätään talteen, jonka jälkeen avatar jakaa sen kaikille, jotka tietoa tarvitsevat.  
 
Perehdytyskustannukset pienenevät, kun uudet työntekijät saavat ensikäden ohjeet ja parhaat käytännöt avatarin kautta. Tämä on oiva tapa pienentää riskitasoa, koska kriittinen tieto on kaikkien käytettävissä.  

Vapautetaan hiljaisen tiedon voima koko organisaation käyttöön.  Jos haluat kuulla lisää siitä, miten tekoälyavatar toimii käytännössä, ota meihin yhteyttä. Anna tiimillesi vapaus loistaa!  

Avatars Chat Ava

×

Kiinnostuitko?

Keskustele asiantuntijamme kanssa ja löydä täydellinen ratkaisu tarpeisiinne. Varaa tapaaminen jo nyt!